Blogi

Tämä taateli-banaanipiirakka kuuluu kyllä ehdottomiin suosikkeihini. Ja joulun kahvipöytään se sopii erinomaisesti. Tästä ei kyllä uskoisi sen kuuluvan ns. terveellisempiin herkkuihin. Sen verran makea ja täyteläinen tapaus se on. Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan!

Alkuperäinen resepti on Viimeistä murua myöten-blogista. Olen kuitenkin tehnyt pohjan eri tavalla, kuin alkupeäisessä reseptissä, missä se oli raaka. Rakastan tätä uunissa valmistettua ohutta keksipohjaa! Vaniljauute tekee siitä vielä mielestäni aivan täydellisen.

Piirakka on tietysti gluteeniton, ja makeutensa se saa erityisesti ihanasta taatelikinuskista. Viimeistä murua myöten-blogin Saaran taatelikinuski on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyllä ihan huippu! Sitä tulee tehtyä välillä myös esimerkiksi puuron päälle. Toki myös banaanit antavat piirakkaan makeutta, ja pohjassa on vähän vaahterasiirappia. Voit toki käyttää muutakin haluamaasi makeutusta pohjaan, esimerkiksi hunajaa.

Supermakea ja (kaura)kermavaahdolla hunnutettu piirakka sopii moneen tilanteeseen. Jos valmistat tätä jouluksi, voit lisätä pohjaan vähän kanelia, ja ripotella sitä myös kermavaahdon päälle. Kuvassa olevassa piirakassa ei ole kanelia päällä, koska viimeisen purkin loppu meni pohjaan. Mutta jouluksi kun teen tätä ihanuutta, niin sitten varmistan että kanelia riittää hieman päällekin ripoteltavaksi. 🙂

Taateli-banaanipiirakka

2dl kaurajauhoja

1,5 dl mantelijauhoa

2 rkl sulaa kookosöljyä

2 rkl vaahterasiirappia

3/4 tl vaniljauutetta

(1 tl kanelia, ei pakollinen)

250 g taateleita

2-3 banaania

kaurakermavaahtoa (voit käyttää myös tavallista tai soijakermavaahtoa)

Tee näin:

  1. Valmista ensin pohja. Sekoita jauhot, kookosöljy, vaahterasiirappi, vaniljauute ja halutessasi kaneli monitoimikoneessa. Työstä taikinaa tarpeeksi kauan, että siitä tulee muovailtavaa. Painele sitten taikina oikein tiiviisti irtopohjavuoan (n. 20cm) pohjalle. (Voit käyttää myös tavallista piirakkavuokaa.) Paista 180 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Anna jäähtyä.
  2. Valmista taatelikinuski. Kaada taateleiden päälle 1/2 dl kiehuvaa vettä, ja anna niiden pehmetä n. 10 minuuttia tai enemmän. Aja sitten taatelit vesineen, ja 1 kypsä banaani tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  3. Viipaloi banaani(t) ja vaahdota kermaa.
  4. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ensin taatelikinuski, sitten banaaniviipaleet ja päälle vielä kunnolla kaurakermavaahtoa.
  5. koristele pähkinöillä, rouhitulla raaka-/tummasuklaalla ja/tai jouluna kanelilla.

Sitten vaan nauttimaan!

Ihanaa joulua Sinulle!

❤️Vuokko

Olisi hienoa tavata sinut myös somessa! Löydät minut, ja enemmän juttujani instagramista nimellä itseahellien. Facebookista löydät myös sivun Itseä hellien.

*Yhteistyössä Ruohonjuuri

Enää on vaan vajaa pari viikkoa jouluun! Pähkäiletkö sinä vielä miten niitä läheisiä muistaisi? Vinkkaan sinulle tässä postauksessa yhden vaihtoehdon, millä ilahduttaa.

Onneksi joulu ei enää ole (ainakaan itselläni) samanlaista hysteriaa lahjojen kanssa kuin ennen. Muutaman lahjan kuitenkin haluan antaa. Ei mitään överiä, mutta jotain mikä kertoo lahjan saajalle, että olen häntä ajatellut.

Ruokalahjat on kyllä aina toimivia. Itsetehdyt leivonnaiset ovat tietysti aivan ihania! Aina sitä aikaa ei kuitenkaan vaan löydy värkätä itse omin pikku kätösin pakettiin sisältöä. Ja olen päättänyt että joulu EI kuulu niihin asioihin mistä pitäisi stressata, päinvastoin! Niimpä myös valmiina ostetut syötävät yllätykset ovat ainakin omasta mielestäni oikein hyviä ja ihania muistamisia. Alla nyt vinkkini, jonka olen aikaisemmin antanut ainakin tupari- ja synttärilahjaksi.

Aamiaiskori

Aamiaiskori on piristävää vaihtelua perinteisille herkkukoreille! Olen siis aiemminkin koonnut tällaisia lahjaksi muissa yhteyksissä, mutta joululahjaksi se sopii myös mainiosti. Vielä kun korista löytyy terveellisempiä vaihtoehtoja, niin mikäs sen parempaa jouluähkyn jälkeen!

Korit mihin olen aamiaistarvikkeita laittanut ovat löytyneet ihan kirppareilta n. 2-4 eurolla.

Mitä koriin sisälle?

Antamistani koreista löytyy aina

  • Kahvia, teetä tai kaakaota
  • Valmis smoothie
  • Hedelmiä

Lisäksi olen kerran laittanut chiavanukas/-puuroainekset: Chiasiemeniä, kookosmaitoa ja jokin makeuttaja, esimerkiksi hunaja. Tuolloin hedelmäksi on valikoitunut sitruuna/lime, ja mukaan olen kirjoittanut chiapuuron valmistusohjeen. Käy kurkkaamassa ihanan chiavanukkaan ohje.

Siemennäkkärit ja manteli- tai pähkinätahna ovat myös loistovalintoja koriin, ja tänä vuonna päädyn niihin. Kuvassa olevassa korissa on gluteenia sisältävää näkkäriä, koska lahjan saajalla ei ole yliherkkyyttä sen suhteen. Ruohonjuuresta löydät kuitenkin myös valikoimaa gluteenittomista siemennäkkäreistä.

Ruohonjuuresta löydät myös todella runsaan valikoiman erilaisia pähkinätahnoja. Lisäksi myös mantelitahnoja, ja erilaisia siementahnoja on yllin kyllin, joten on varaa mistä valita.

Suomalaisen Humblen kylmäpuristetut luomusmoothiet on ihanan raikkaita aamunaloitusjuomia.

Raikas Humblen smoothie päätyy lahjakoreihini. Mulla on myös itselläni usein varastossa näitä smoothieita niitä aamuja, tai välipalan tarvetta varten, kun on kiire… Smoothiet on kylmäpuristettu tuoreista hedelmistä, eikä niitä kuumenneta lainkaan valmistusprosessissa Se onkin näiden smoothieiden raikkauden salaisuus. Makuja on kolme: Viher-, mango- ja ananas-kookos.

Aivojen tueksi tarkoitetuissa Flow kahvissa ja Flow kaakaossa on kyllä maut kohdillaan.

Aamuunhan kuuluu tietenkin myös jokin lämmin juoma, oli se sitten kahvia, teetä tai kaakaota. Sellainen koriin siis kannattaa ehdottomasti sujauttaa. Mä olen tykästynyt Foodin uutuksiin, Flow kahviin ja Flow kaakaoon. Tänä jouluna annan maistiaiseksi kahdelle läheisellenikin jomman kumman niistä. Tiedän että he eivät ole ainakaan ennen niitä vielä maistaneet!

Flow kahvi on perulaista Reilun kaupan luomukahvia, johon lisätty siiliorakasuutetta (Lion`s mane), kaakaosta valmistettua Chocamine-uutetta ja L-teaniinia. Kun kahvin kofeiini ja Chocaminen teobromiini herättävät, niin samalla siiliorakasuute ja L-teaniini tasapainottavat ja tukevat kahvin stimuloivaa vaikutusta. Mielenkiintoista, vai mitä?

Flow kaakaoon olen ihastunut tosi paljon! Vuosien jälkeen mäkin juon nyt suht usein kaakaota. Maku on aivan ihana. Kaakao koostuu kaakaojauheesta ja kookosmaitojauheesta. Siihen on lisätty myös supermacaa, kurkumiinia, siiliorakasuutetta, Chocamine-uutetta (teobromiini) ja cordyceps-uutetta. Mausteina on käytetty ceylon-kanelia, kardemummaa, lakritsiuutetta, vaniljaa ja hieman merisuolaa. Aikamoinen kombinaatio, joka kyllä toimii!

Jos annat herkkuja sisältävän korin lahjaksi, niin kääräise se halutessasi vielä sellofaaniin. Ja mikäli et löydä sopivaa koria, niin kyllä muistamiset vaikka jouluisessa lahjapussukassakin tuottaa varmasti ihan yhtä suurta iloa!

Ihanaa ja rauhallista joulunodotusta sinulle! Älä ota valmisteluista liikaa paineita, elämässä löytyy niin paljon muita asioita joita tulee kuitenkin stressattua.

❤️Vuokko

Tämän jälkeen ei voi enää kukaan väittää, etteikö kasvisruoka ole täyttävää, ja supermaukasta. Makea paahdettu bataatti, tulinen harissa-papukastike, ja kreikkalainen jogurtti taikovat sellaisen makukombon, että oksat pois! Ehdottomasti paras kasvisruoka (so far…). Ja tällä nälkä lähtee varmasti. Tätä muuten kehtaa tarjota vieraillekkin rinta rottingilla.

Bataatti on yksi luottokasviksistani. Se taipuu niin moneen, myös leivontaan! Kokeile vaikka näitä bataatti-maapähkinävoimuffinsseja. Jamie Oliver on muuten sanonut jossain yhteydessä, että maissa joissa bataattia käytetään runsaasti, on ihmisten elinikä pidempi. Sitä en tiedä pitääkö väite paikkansa, mutta ei se bataattia tee ainakaan huonommaksi silmissäni 😀 Tosin pidän siitä jokatapauksessa, vaikka en sen avulla saisi sataa elinvuotta rikki.

Paahdettu bataatti ja tulinen harissa-papukastike ovat tosi helppoja valmistaa. (Jee, itse tykkään kun hommat pysyvät simppeleinä). Ja ainoa enemmän aikaa vievä osuus on bataatin kypsyminen uunissa. Voit toki lyhentää paahtoaikaa valitsemalla pienempiä bataatteja.

Kastikkeeseen mukavaa potkua tuo tulinen harissa-tahna, joka valmistetaan chilistä ja muista mausteista. Kotoisin se on Tunisiasta, mutta toki sitä käytetään muissakin afrikkalaisissa keittiöissä, kuten Marokossa ja Algeriassa. Mikäli haluat kastikkeeseen vieläkin enemmän tulisuutta, voit lisätä mukaan yhden punaisen chilin pieneksi pilkottuna.

Käytin itse kastikkeessa kevätsipulin varsia silputtuna, mutta voit käyttää myös ihan normaaliakin sipulia. Pavut voit valita itse mieltymyksesi mukaan. Myös kikherneet sopivat tähän. Minä käytin Go Greenin luomu papumixiä.

Ja sitten parhaan kasvisruuan resepti – Paahdetut bataatit harissa-papukastikkeella

Tästä riittää 3-4 henkilölle nälästä riippuen

3 isohkoa bataattia (tai useampia, jos käytät pieniä bataatteja)

oliiviöljyä

1,5 dl silputtua kevätsipulin vartta (tai halutessasi n. puolikas sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

1 rkl harissatahnaa

2 tölkkiä haluamiasi säilykepapuja (valutettu paino 230g/tölkki)

500g paseerattua tomaattia

1 rkl raakaruokosokeria (tai esim. kookossokeria)

hienoa merisuolaa

mustapippuria

(halutessasi 1 punainen chili pieneksi pilkottuna)

(tarvittaessa vettä)

kreikkalaista jogurttia

tuoretta korianteria

  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Pese bataatit ja halkaise ne pituussuunnassa. Voit voidella hieman leikkauspintoja oliiviöljyllä. Paahda bataatteja 200 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia. Loppuvaiheessa kokeile välillä haarukalla milloin bataatit ovat kauttaaltaan kypsiä.
  • Bataattien ollessa uunissa, valmista kastike.
  • Silppua kevätsipulin varret/sipuli, valkosipulinkynnet (ja chili jos sitä käytät). Kuullota näitä pannulla öljyssä, kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää harissa ja kypsennä vielä hetkinen.
  • Lisää paseerattu tomaatti, ruoko-/kookossokeri, suolaa ja pippuria. Anna seoksen hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
  • Lisää kastikkeeseen pavut, ja jatka hauduttamista vielä toiset 15 minuuttia. Tarvittaessa voit lisätä hieman vettä.
  • Kun bataatit ovat kypsyneet, voit kovertaa hieman niiden pintaa, jolloin harissa-papukastike pysyy paremmin bataatin päällä.
  • Tarjoile bataatit harissa-papukastikkeen, kreikkalaisen jogurtin ja tuoreen korianterin kanssa.

Nautinnollisia hetkiä!

❤️Vuokko

*Foodin tuotteet saatu

Kakku joka saa sukat pyörimään jaloissa! Tästä tuli kyllä yksi parhaista gluteenittomista kakuista, mitä olen tehnyt. Halloweeniin on enää muutama päivä, mehevä mutakakku on juhlaan helppo ja nopea herkku. Voit koristella sen juuri niin karmivaksi kuin itse haluat (jos et ole yhtä malttamaton, ja halua syömään nopeasti niinkuin minä..). Kaurakermavaahdosta tehdyt kasat nomparelli-silmineen toimivat ainakin minulle teemaan sopivina kummituksina. 🙂

Mutakakun paistoaikaa tulee seurata, tässä tapauksessa less is more. Jos oma kakkusi jää keskeltä hieman valuvaksi, ei se ole huono juttu ollenkaan. Päinvastoin, hienoa! Itselläni sisus ei jäänyt valumaan, mutta se ei maussa ja suutuntumassa haitannut yhtään.

Käytin tässä Foodin:in Dreamy raakasuklaamassaa. Se on rakakaakao-tuotteista ehdottomasti yksi lemppareistani. Kaakaopapujen ja kaakaovoin lisäksi se sisältää kookoshiutaleita, kookossokeria ja vaniljaa. Heti käyttövalmista raakasuklaata, jossa on jopa vähän ”maitomaisuutta”. Koska kakku valmistetaan uunissa, ei suklaa tietenkään pysy raakana, mutta tämä rouhe sopii mutakakkuun kuin nenä päähän. Eikä se sisällä valkoista sokeria tai gluteenia.

Rasvana toimii Foodin ghee, eli kirkastettu voi. Se on tavallista voita hieman makeampaa, joten ainakin makeassa leivonnassa oikein hyvä tuote. Kirkastettu voi on ollut jo tuhansien vuosien ajan osa intialaista keittiötä. Se mainitaankin usein yhtenä ihmiskunnan vanhimmista pyhistä ruuista. Ghee sisältää A-, D-, E- ja K-vitamiinia, ja erilaisia mineraaleja kuten sinkkiä, magnesiumia ja jodia.

Voit toki käyttää tässä mutakakussa myös muuta tummaa (sokeritonta) suklaata/raakasuklaata ja tavallista voita.

Pursota (kaura)kermavaahdosta haamuja, ja laita niille nomparelli-silmät. 🙂

Mehevä mutakakku

200g Foodin Dreamy raakasuklaamassaa (voit halutessasi käyttää muutakin suklaata)

200g Foodin gheetä (voit käyttää myös voita)

1,5 dl Foodin koivusokeria

4 kananmunaa

2 1/4 dl mantelijauhoa

1/4 dl perunajauhoa

1 tl leivinjauhetta

Sulata ghee vesihauteessa/miedolla lämmöllä. Lisää nestemäisen gheen sekaan sulaarouhe ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Vaahdota munat ja koivusokeri sähkövatkaimella. Lisää muna-sokerivaahto sitten ghee-suklaaseokseen.

Yhdistä kuivat aineet keskenään, ja lisää muun taikinan joukkoon.

Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Itse vuorasin leivinpaperilla vain reunat, pohjan voitelin ja korppujauhotin).

Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Varo paistamasta liikaa!

Anna jäähtyä vähän aikaa ja irrota sitten irtopohjavuuasta. Koristele haluamallasi tavalla. Minä pyöräytin koivusokerista tehosekoittimessa ”tomusokeria”, mitä ripottelin päälle siivilän avulla. Vaahdotetusta kauravispistä pursotin päälle noita haamuja, jotka saivat nomparelleista silmät.

Kakku on ihanaa hieman lämpimänäkin, mutta mielestäni parhaimmillaan se on levättyään jääkaapissa. Niinpä ei ole lainkaan pahitteeksi, jos saisit tätä jäämään seuraavaankin päivään..

Ja kaurakermavaahtoa, tavallista kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä kylkeen. Ai että!

Hyvää Halloweenia!

❤️Vuokko