Suosin pääsääntöisesti ruokavaliota, jolla on tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia.

Se tarkoittaa mm. kasvisten, hedelmien, marjojen, pähkinöiden ja kalan suosimista. Ja pyrin välttämään/syömään mahdollisimman harvoin valkoista sokeria, valmiseineksiä ja punaista lihaa. Gluteenia en ole voinut syödä enää muutamaan vuoteen, joten vehnä on automaattisesti poissuljettu. Gluteenittomissa tuotteissa, esimerkiksi kaurassa ja riisissä käytän täysjyvätuotteita. Myös rasvojen osalta teen valintoja, jotka eivät ainakaan lisäisi tulehdusreaktioita kehossa.

Smoothiet on ihana tapa lisätä kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivittäiselle listalle. Valmistus on niin helppoa ja nopeaa – sen kun heität kaikki raaka-aineet blenderiin ja surautat tasaiseksi. Näitä voi myös varioida loputtomiin omien mieltymysten mukaan, joten jokaiselle löytyy varmasti se oma lemppari.

Minulle tulee erilaisia kausia, minkälaisesta smoothiesta erityisesti tykkään. Jaan nyt ohjeet kahteen tämän hetken suosikkiini. Ne on ihanan makuisia ja värisiä (rakastan eri värejä ruuissa ja juomissa). Lisäksi näistä smoothieista löytyy omat kunnon aseet tulehdusta vastaan: Selleri ja inkivääri.

Selleri sisältää eteerisiä öljyjä, joilla on bakteereja torjuvia ominaisuuksia. Eteeristen öljyjen flavonoidit vaikuttavat tulehdusta lievittävästi.

Myös inkivääri taistelee tehokkaasti tulehdusta ja bakteereja vastaan. Inkivääri voi myös helpottaa flunssan oireita, kuten tukkoisuutta. Itse olen saanut joskus flunssan ”pyörtämään” pois, kun olen syönyt tuoretta inkivääriä heti flunssan ensioireiden ilmaantuessa.

Smoothieta varten kannattaa valikoida mahdollisimman kypsiä hedelmiä. Ne ovat huomattavasti maukkaampia kuin raakileet lajitoverinsa, ja tuovat smoothieen ihanasti makeutta. Voit myös pitää hedelmiä jokusen päivän huoneenlämmössä ennen käyttöä, jos kaupassa on vain raaemman oloisia tarjolla.

Säädä nesteen määrää sen mukaan miten paksua tai juoksevaa smoothiesta haluat. Sitten vaan tehosekoitin laulamaan! Jos sinulla ei sellaista ole, niin onnistuu valmistus myös sauvasekoittimella.

Selleri-vihersmoothie  (kahdelle)

1/2-1 avokadoa
reilu kourallinen pinaattia (tai muuta lehtivihreää)
1-2 lehtisellerin varsi
n. 4 dl tuoretta ananasta paloiteltuna
1/2-1 tl chrolellaa (ei välttämätön)
1 rkl MCT-öljyä, kapryylihappoa TAI kookosöljyä
2,5 dl kaura- tai mantelimaitoa

Makeuta halutessasi vaahterasiirapilla tai hunajalla.

Mango-inkiväärismoothie  (kahdelle)

1 banaani
1 mango
n. 2 cm pala inkivääriä
n. 2-3 rkl sitruunan mehua
1 rkl MCT-öljyä, kapryylihappoa TAI kookosöljyä
1 tölkki (400ml) kookosmaitoa

Voit lisätä halutessasi vähän chia-siemeniäkin mukaan.
Lisäksi voit syventää smoothien väriä laittamalla siihen hieman kurkumaa.

Tässä lisää smoothie reseptejä:
Kookosvesi-vihersmoothie
Proteiinipitoinen mansikka-raparperi smoothie

Mukavaa päivää Sinulle!
❤️Vuokko

Olisi hienoa tavata Sinut myös somessa. Instagram: @itseahellien. Facebook: www.facebook.com/itseahellien/

 

2 Replies to “2x Smoothie tulehdusta vastaan”

  1. Maria says: maaliskuu 7, 2019 at 8:04 pm

    Uuuh kun kuulostivat hyvältä! Laitan heti kokeiluun! Itse tykkään käyttää smoothieissa paljon vihanneksia, pakkasesta löytyy aina raastettua porkkanaa, kesäkurpitsaa ja selleriä, helppo tapa syödä enemmän vihanneksia päivässä 😊

  2. Vuokko / Itseä hellien-blogi says: maaliskuu 7, 2019 at 8:14 pm

    Moi Maria!
    Kiva kuulla että kokeilet!😊
    Juu, kyllä smoothiessa saa helposti lisättyä päivän kasvis kiintiötä.👍
    Mä olen pitänyt pilkottuja hedelmiä pakkasessa, mutta tosiaan, miksei sinne voi laittaa myös kasviksia! Kiitti vinkistä! Ja ihanaa viikonloppua!💛

Vastaa

Your email address will not be published.

You may use these <abbr title="HyperText Markup Language">html</abbr> tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*